26.1.2004
Yksikön toiminta täysillä käyntiin Lapualla

SC-Research vietti avajaisiaan Lapualla 23.1.2004 iloisissa tunnelmissa. Avajaispäivä alkoi avoimilla ovilla, jolloin kaikilla uudesta tutkimusyksiköstä kiinnostuneilla oli mahdollisuus tulla tutustumaan yksikön uusiin tiloihin ja toimintaan. Avoimien ovien jälkeen päivää jatkettiin oman väen ja suuren kutsuvierasjoukon voimin. Tiloihin ja toimintaan tutustuikin arvovaltainen joukko. Mukana oli paitsi SeAMKin johtoa myös useita alueellisia vaikuttajia lähikunnista.

Avajaisissa nautittiin pöydän antimista ja kerrottiin vieraille yksikön toiminnasta, tulevaisuuden visioista ja tutkimushankkeista. Tutkijat esittelivät omia hankkeitaan seinäjulistein, ja tunnin välein pidetyissä yleisesittelyissä mm. kerrottiin yksikön yritysyhteistyöstä. Lähelle yritysrajapintaa tutkimustoiminnan tuovat erityisesti Steel Center –teknologiakeskus ja Thermopolis, joiden kanssa tutkimusyksikkö jakaa yhteiset toimitilat ja tekee läheistä yhteistyötä.

Teknologiajohtaja Jari Kuusisto kiteytti toiminnan tavoitteeksi valtakunnallisesti tunnustetun ja kilpailukykyisen osaamiskeskittymän rakentamisen. Osaamiskeskittymä vahvistaa myös alueen innovaatioympäristöä ja tukee sitä kautta yritysten kilpailukykyä.



Alkuun